Kyllä mä osaan

Lueskelin laittomia kopioita jostain parisuhdeopuksesta. Seitsemän vuoden parisuhteen jälkeen olen asumuserossa. Ja nyt luen opusta. Tosiasia on että minä en ota mitään opusta käteeni ellei opuksen aihepiiri ole rikki. Televisio tai videot, astianpesukone, parisuhde tai Ikean huonekalut. Ensin rikotaan ja sitten luetaan ohjeet. Edelleen, lähes kolmenkymmenen eletyn vuoden jälkeen.

Kirjassa oli aviopari, August ja Margaret. He olivat kumpikin parisuhdeterapeutteja ja pitivät yhdessä istuntoja muille pariskunnille. Haluaisin kovasti olla läsnä kun aviopari, kummatkin parisuhdeterapeutteja, riitelee. Ja toisaalta, meneekö aviopari parisuhdeterapiaan jos he ovat parisuhdeterapeutteja, voiko kampaaja leikata itse hiuksensa, meneekö työpaikkalääkäri työpaikkalääkärille tai voiko psykiatri parantaa oman jakomielitautinsa?

Hoivasin hermojani päivällä kahvilla ja mansikkakakun siivulla. Mansikkakakku oli hyvin pieni, ei kahvilautasta kovin paljoa isompi. Siis koko kakku. Kakun hinta oli viisi euroa ja mielestäni hinta ei ole kovin paha ottaen huomioon että kyseessä on kahvila eikä konditoria. Liikemiehinä he olivat paloitelleet kakun kahteentoista siivuun, ja yksi siivu oli viisi euroa. Laskeskelin että pikku mansikkakakun hinta vanhoissa markoissa on yli kolme ja puolisataa markkaa. Minä en siihen kakkuun enää koske, koska pahimmassa tapauksessa voin ensi vuonna sanoa että söin viime vuonna pelkästään mansikkakakkua melkein neljällä sadalla markalla.