Keltainen perjantai

Perjantai on hyvä asia. Perjantai on väriltään keltainen tai oranssi, riippuen olotilasta. Noin kuukausi sitten perjantain suurimpia huolenaiheita oli mitäs me syötäis tai kumpi sen ruuan tekee. Punkkua ja hyvää ruokaa. Nyt lämmitän maksalaatikkoa mikrossa, juon lämmintä olutta ja selailen puhelimen osoitekirjaa. Yleensä terrorin kohteena ovat lapsiperheet sillä he ovat varmasti kotona. Ja he ilahtuvat aina vieraista jotka kestävät huutavia lapsia. No en minä kestä mutta olen epätoivoinen. Tänään en aio tarttua maksalaatikkoon vaan soitin ystävälleni ja pyysin häntä kutsumaan minut syömään sen enempää kiertelemättä.
- "Miksi ?"
- "Mulla on nälkä."
- "Okei."
- "Voidaanko me juoda viinaa ?"
- "Heti kun Elvis menee nukkumaan."
- "Mä tuun seittemältä."

Kivaa, illallinen ja punkkua. Tämähän on vain järjestelykysymys. On tietysti paljon asioita mitä kaipaan suunnattomasti "entisessä perjantaissa" mutta koska äitini lukee tätä jätän ne mielikuvituksen varaan.

Työnteko on perjantaisin yhtä vesijumppaa, ei auta vaikka kuinka pyristelee eteenpäin, siltikään ei etene. Ajankulukseni pyysin työtovereitani kehumaan uusia farkkujani. Väkinäisesti mutta varmasti he kehuivat housuni ja villapaitani. Ilmoitin kyllä kysymyksen asettelussa loukkaantuvani jos joku kritisoi housujani. Mutta silti se tuntui kivalta.

Alan päivä päivältä ymmärtämään naisia enemmän. Asuttuani kuukauden yksin minusta tuntuu että hehän ovat sittenkin suloisia olentoja joilla on jokseenkin looginen ajatuksen juoksu. Ehkä.